Surkeanpuoleista lento- ja lomasäätä

Lomani alkupuoliskon sää näyttää kulkevan ihan samaa rataa kuin viime kesänä - tosin siitä poiketen ei taida näkyä kunnollista poutajaksoa lähitulevaisuudessakaan. Monen lomalaisen hermot ovat varmaan jo kiristyneet, kenties myös jokusen tarhaajan ja mehiläisten. 

Uutiset ja some-päivitykset ovat toistaneet jälleen juttuja parveilusta ja keskimääräistä huonommista hunajasato-odotuksista. Tosin jossain on kai sitten olemassa "varmuusvarastot" viimevuotista hunajaa, kun kerran syksyllä rehvasteltiin sen olleen huippuvuosi... Viime syksynä Turussa sadonkorjuuseminaarissa jututtamistani tarhaajista kukaan ei ainakaan myöntänyt saaneensa tai kuulleensa kenenkään muunkaan saaneen erityisen suurta satoa vaan pikemminkin päinvastoin, joten ihmettelen "hieman" tehtyä loppupäätelmää. Onko kyselyn otos riittävän laaja ja maantieteellisesti tasaisesti jakautunut, jotta tuollaisia päätelmiä voi tehdä? Vai onko vaan niin, että juuri kaikki minun tuttuni ovat sattuneet saamaan korkeintaan keskimääräisen sadon?

Noh. Se on joka tapauksessa varmaa, että mehiläistenhoito on ihan yhtä sääherkkää kuin maanviljelys ja erot olosuhteissa sekä sadossa vaihtelevat jopa muutaman kilometrien matkalla. On siis turha odottaa, että joka vuosi aurinko paistaa jatkuvasti ja mettä kertyy pesään hurjat määrät. Samaten osa tuntuu unohtavan, että normaali sadonkorjuuaika on heinäkuun loppupuoli. Jos jonain kesänä saakin lingottua hunajaa jo kesäkuussa, niin laskettakoon se vain bonukseksi ja erityistapaukseksi. Näissä sääoloissa on mielestäni aika turha lähteä poistamaan valmiita hunajakehiä pesistä – vähän sama kuin veisi oman koiransa nokan edestä ruokakupin. Nälkä voi tulla, sillä sadepäivinähän hunajamäärä laskee pesässä tasaiseen tahtiin. Mehiläinenkin tarvitsee "murua rinnan alle".

Parveiluteorioitani en avaa tällä kertaa sen enempää, sillä kirjoitin niistä viime kesänä. Ei muuten auta tilan antaminen näillä säillä siinä tapauksessa, jos ongelmana on mehiläisten mielestä huonot olosuhteet ja odotukset paremmista laidunmaista muualla ovat korkealla. Eihän ne mehiläiset seuraa säälähetyksiä tai -sovelluksia tietääkseen, että ruoho ei ole yhtään vihreämpää aidan toisella puolella. Toistaiseksi meiltä ei vaikuta lähteneen parven parvea, mutta sitä on ollut taas ilmassa. Viime kesän tapaan yksi parvi päätyi taas oma-aloitteisesti asuttamaan varastoituja laatikoita puuvajan seinustalla. Joku mehiläisen mentävä aukko näyttää taas jääneen ja onhan se parempi kuin roikkua sään armoilla puunoksassa. Kolmeen laatikkoon oli jo kerätty mettä ja munittu kiivaasti ennen kuin saavuttiin mökille totemaan tilanne. Siellä se nyt loppuviikon lämpiminä poutapäivinä keräsi hullunlailla mettä pesään. Saa nähdä, jatkuuko sama innokkuus epävakaisessa säässä.

Vahva ja heikko pesä

Edellisen tarhakäynnin jälkeen totesin Itse Mehiläistarhaajalle, että seuraavalla kerralla on sitten tiedossa pesälaatikoiden vaihto kevyempiin ja nostoapua tarvitaan. Niinpä viime torstaina mukana oli pari kevytpesää, jonne Langstroth-kehät oli tarkoitus siirtää. Hieman jännitti, minkälaisen vastaanoton saa viime kerran kiukkuuntuneelta pesältä. 

Se toinen pesä, joka oli viime kerrallakin rauhallinen ja säyseä, oli sitä nytkin. Tosin Itse Mehiläistarhaajalta tuli tuomio, että se onkin aika heikko. Sitä paitsi olin aivan turhaan jättänyt siihen niin paljon laatikoita pinoon. Kylmähän niillä tulee eivätkä voimat riitä lämmittämiseen sikiöintiä varten. Noh, ei kun yksi Farrar pois ja se puulaatikko vaihtoon. Viime vuonna minulla oli ko. mökkipihassa emo alhaalla ja sulkuristikko esteenä parveilun varalta. Parveilua onkin kuuleman mukaan "ilmassa" viime kesän tapaan melkoisesti. Nyt tällä kertaa emo päätyi sulkuristikon taakse ylälaatikoihin. Kovin ollaan tuosta emon paikasta montaa mieltä: ylhäällä, alhaalla vai vapaasti missä vaan. Mielipiteitä lienee tässäkin asiassa monia.

Sitten se toinen pesä... Jännitys kohosi kattoa nostaessa. Olihan siinä säpinää - eivät ole todellakaan mitään kehällä käyskentelijöitä. Pörinä oli melkoinen mutta tällä kertaa ei tullut yhtään tulitusta eikä piikitystä. Pesä oli vahvuudeltaan jotain ihan muuta kuin vieruskaverinsa. Viime kerralla en edes yrittänyt emon kahlitsemista mutta nyt sekin päätyi pesässä yläkertaan. Puulaatikko meni tässäkin pesässä vaihtoon ja kantaessani sitä pois en yhtään ihmettele, etten meinannut saada niitä liikutetuksi viime kerralla. Se painoi ilman kehiä ja mehiläisiäkin julmetusti!

Viikonloppuna tulikin käytyä katsomassa ihan toisenlaisia mehiläisiä. Turussa tämän vuoden

päälentonäytöksessä esiintyi latvialainen Baltic Bees. Hienot maalaukset koneissa ja vielä hienompi esitys. Onnettomalla kännykkäkameralla niistä ei saanut kuvia juuri muutoin kuin maasta. ”Hullu mehiläinen” oli yksi ohjelmanumeroista. Muut suihkasivat suoraan ja yksi teki tynnyriä niiden ympärillä. Netistä löytyy videoita ja kuvia vaikka kuinka paljon tuosta taitolentoryhmästä, jos jotakuta kiinnostaa.

Kevään ensimmäinen tarhakäynti yksin

Oli aika testata, vieläkö viime vuoden peruskurssin opit ovat edes jossain määrin mielessä. Sen voi sanoa, etteivät ne ainakaan selkäytimessä olleet. 

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksin pesillä vasta viikko takaperin. Toinen pesistä oli säyseä italialainen, joka siirrettiin Kanta-Hämeestä toiseen mökkipihaan Perniöön viime kesäkuussa. Siitä tein tuolloin jaokkeen kotimaisella ostoemolla. Normaalien hoitotoimien lisäksi pyrkimys oli siirtää kesän aikana yhdyskunta Langstroth-kalustosta Farrariin, jotta jaksaisin niitä nostella paremmin.

Eihän se siirto-operaatio mennyt kuin Strömsössä vaikka loppukesä olikin sään puolesta suotuisa.  Tarinaa siitäkin löytyy viime kesän blogiteksteistä. Jostain syystä ne eivät siis oikein viitsineet rakentaa uutta vaikka porukkaa olikin. Nyt molemmissa pesissä on yhä edelleen sekä Langstrothia että Farraria – operaation toinen vaihe on siis alkamassa.  Jotta vaikeusastetta olisi ollut vielä vähän enemmän, niin molemmissa pesissä oli talven yli puinen Langstroth-laatikko ja sehän se ei ainakaan helpota nostotaakkaa. Seuraava vaikeusaste oli se, että jollain oudolla tavalla yksi Farrar-laatikko oli mennyt ”pinoon” väärinpäin. En ole vielä keksinyt miten se on voinut käytännössä tapahtua mutta onneksi perjantai-iltana oli tyyntä ja tyypit rauhallisia. Kehät pysyivät siis nurinpäin pystyssä alla olevan laatikon ja kehien päällä, kunnes sain ne siirrettyä takaisin laatikkoonsa.

Onnekseni aloitin juuri tuosta pesästä, sillä siten pääsin palauttelemaan asioita mieleeni rauhallisten neitokaisten kanssa. Vihreä emokin löytyi. Tosin luonnollisesti juuri siitä Langstrothista…  Eristin sen nyt sulkuristikolla Farrareista päästäkseni lopultakin painavasta kalustosta eroon. Emo on siis tällä hetkellä ylhäällä, viime vuonna pidin sitä alhaalla. Huomasin siinä vaiheessa, että minunkin pesäharjani on sitten Itse Mehiläistarhaajan autossa ja emoklipsikin puuttuu. Sain onneksi sormella tai pestaltalla jotenkin ohjattua hänen kuninkaallisen korkeutensa turvallisesti oikeaan osastoon.

Noh, se viime vuoden jaoke olikin sitten ihan toista maata! Ennen niin rauhallinen porukka kävi päälle varsin piikikkäänä. Rautakaupan työhousujen alle piti hakea saman tien hoitopuvun housut - pari pistoa ehti tulla reisiin. Plarasin kehät ”jostain syystä” nopeasti läpi ja toisen pesän tapaan kaikkea löytyi: ruokaa, siitepölyä, tuoreita munia, toukkia, avo- ja peittosikiöitä. Oli siellä se ostoemokin edelleen. Odottelen, josko niillä olisi ollut viime kerralla joku tilapäinen mielenhäiriö ja siksi kiukkuisia. Tänään on tarkoitus mennä katsomaan Itse Mehiläistarhaajan kanssa nuo kaksi pesää uudestaan läpi, siirtää Langstroth-kehät edes kevytpesään tai jos hyvin käy, yrittää saada edes joku Langstroth-laatikko pois ja tilalle Farraria.