Sään ja luonnon ehdoilla mennään - vapaaehtoisesti tai pakon edessä...

Luomu-käsite on varattu ja pitää sisällään EU-lainsäädännön mukaiset vaatimukset mutta eikös mehiläistenhoito jos joku ole pesämateriaalista ja talviruokintasokerin tuotantotavasta riippumatta väkisinkin luonnonmukaista? Voiko mehiläistarhaaja muka päättää, mitä mehiläiset milloinkin tekevät ja voiko mehiläinen tehdä työtään luonnosta ja säästä välittämättä?

Vaikka yleisesti ottaen olenkin aikamoinen kontrollifriikki minulle on varsin selvää, että mehiläistenhoidossa on aivan turha yrittää määrittää etukäteen tarkkoja hoitopäivämääriä tai vaikkapa ennustaa hunajasatoa. Tai voihan sitä yrittää mutta luultavasti sen ennustaminen on vielä paljon hankalampaa kuin sään ennustaminen. Ja säästähän tässä mehiläistenhoidossa on hyvin pitkälti kyse.

Vanha kansanviisaus ”vuodet eivät ole veljeksiä” pätee säähän, ja sitä kautta eittämättä myös mehiläistenhoitoon. Meillä on säähavaintoihin perustuvaa tietoa Suomen ilmastosta vaikka kuinka pitkältä ajalta mutta sää ja ilmasto ovat kaksi aivan eri asiaa. Helsingin Kaisaniemeen perustettiin ensimmäinen säähavaintoasema, mittaukset alkoivat Venäjän vallan aikana vuonna 1844. 1990-luvun lopulla tehdessäni juuri päättyneestä tammikuusta yhtä sääjuttua vertailin asteen kymmenyksen tarkkuudella laskettua kuukausikeskilämpötilaa pitkän ajan tilastoarvoon. Jostain syystä tulin katsoneeksi läpi joka ikisen tammikuun keskiarvon Kaisaniemessä 1800-luvulta asti. Kertaakaan, siis kertaakaan tammikuun keskiarvo yksittäisenä vuotena ei ollut täysin sama kuin vertailukauden keskiarvo! Kun Suomessa joskus harvoin on keskimääräistä säätä, se on yleensä hyvin nopeasti ohimenevä tilanne.

Samalla tavoin, vuotuista vaihtelua tarkastelemalla on kai päätelty myös keskimääräisiä ajankohtia tietyille hoitotoimenpiteille ja puhdistuslennolle. Toisinaan vaan mehiläiset ovat liikkeellä huomattavasti aiemmin, toisinaan selvästi myöhemmin. Ja tarhaajan pitäsi sitten yrittää noudattaa samankaltaista sykliä. Esimerkiksi meillä tänä vuonna ainakin yksi pesä on käynyt puhdistuslennolla heti tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin ilmanlämpötila oli vain parisen astetta plussalla ja sää pilvinen. Eivät ne siis välittäneet tuon taivaallista lämpötilarajoista, harmaasta säästä eivätkä liioin aikaisesta ajankohdasta...

En ole mikään mehiläisasiantuntija mutta sään käyttäytymisestä ymmärrän sentään jotain. Siihenkin sai ainostaan eväät opiskeluaikana kuten me nyt saamme peruskurssilla, varsinainen tieto ja ymmärrys pitää varmaankin kerätä kokemuksen kautta vuosien ja jopa vuosikymmenien varrella – onnistuen ja välillä valitettavasti myös erehtyen.

Hoitotoimenpiteiden ennakointi on toki äärimmäisen tärkeä asia mutta kannattaa pitää takaraivossa Parikan Jyrkin viime kurssikerralla antama aikatauluohje: ”Ei liian myöhään, ei liian aikaisin vaan sopivaan aikaan”. Siinäpä haastetta jokaiselle aloittelevalle tai konkaritarhaajalle!

Kurssilla vuorossa keväthoitoasioita

Kurssipäivä III 22.2.2014

Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme Pusulan sijaan taas Lohjalle Pullin koululle. Edellisen kurssipäivän jälkeen tekemäni blogikirjoitus oli aiheuttanut kyläkoulussa pienimuotoisen nettikohun. Mikä tärkeintä, syyllinen on onneksi löydetty: heidän ja meidän Hannu-ope, joka ei kuulemma anna oppilailleen pulpettien siivousaikaa! Nyt kaikki näytti olevan kunnossa. Netti lienee siis nykyään suurempi auktoriteetti kuin opettaja. Ennen vanhaan 70-80-lukujen taitteessa maalaiskylässä ala-asteen opettajaa suurempaa auktoriteettia ei juuri ollutkaan.

Tämänkertainen opettajamme Jyrki Parikka kertoi aloittaneensa ammattitarhauksen juuri tuolloin 70-luvun lopussa, kun itse vielä kulutin ala-asteen pulpettia ”kurin ja järjestyksen aikakautena”. Saimme kuulla taas seuraavan tavan hoitaa mehiläisiä. Jyrki mainitsikin, että on kolme tapaa hoitaa mehiläisiä: ”Minun tapani, sinun tapasi ja se oikea tapa”.

Mikä sitten on se oikea tapa? Sitä tuskin saa kukaan koskaan selville ja jos saa, niin viereisellä pesällä tai samalla pesällä seuraavana kesänä se ei ehkä olekaan "oikea tapa". Kirjoitan alkavalla viikolla vielä toisen kirjoituksen tuosta luonnon ja mehiläisten ehdoilla elämisestä, sillä se on kokonaan toinen juttunsa.

Jyrki totesi ”kannustavasti” kurssipäivän aluksi, että ehkä tuosta kaikesta kertomastaan 10 % jää mieleemme - ja parhaimillaankin 30 %. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että viime vuosien aikana olen kuullut kotona ja SML ry:n järjestämissä tapahtumissa aiheesta sen verran paljon, että omalta osaltani hyötysuhde (siis antoteho/ottoteho) muodostui todennäköisesti suuremmaksi. Päässä ehti jopa jalostua jokunen oma ideakin päivän mittaan. Yksi uusi käsite tuli vastaan, nimittäin kuhnurikuningatar. Sekin tuli varsin selväksi, mikä on sille oikea "kohtelutapa"...

Kumpanakaan kurssipäivänä muuten kukaan ei ole puhunut bileprinsessasta! Tosin se käsite taitaa olla ihan omaa keksintöäni mehiläisten kannalta surkealta kesältä 2012, jolloin mökillämme parvi toisensa perään ilmeisesti turhautui ja kuvitteli ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella. Jos joku nyt naurahtaa, että kuningattaresta ei saa prinsessaa niin ettekös ole kuulleet Hollannin Beatrixista, joka luovuttuaan kruunusta on jälleen prinsessa?

Jyrki varoitti rönsyilevänsä aiheesta toiseen ja sama näyttää käyvän minullekin. Joka tapauksessa puhuimme siis mm. keväthoitotoimenpiteistä, pesän ilmanvaihdosta ja lämpötaloudesta, hiiristä, puhdistuslennosta, pesälaatikoiden lisäämisestä, parvien kiinniotosta, kaluston uusimisesta vaihtamalla pohjukkeita ja kalustoa pesemällä tai liekittämällä... Jälkimmäistä tosin ei kannata tehdä kevytpesälle tai muovikehille, mikäli tarkoituksena ei ole tuhota niitä. Keskustelimme myös varroapunkista ja esikotelomädästä (EKM) sekä neonikotinoideista – täysin samat aiheet siis nousevat esiin sekä konkaritarhaajien että peruskurssilla olevien keskusteluissa ja kysymyksissä. Keskustelu näistä varmasti myös jatkuu tulevina vuosina mutta muuttaa muotoaan sen mukaan, mitä tutkimuksissa selviää, miten lainsäädäntömme muttuu ja miten todellinen tilanne muuttuu Suomessa.

Itse Mehiläistarhaajalta kuulin muuten eilen Mustialan kurssilta sellaisia kuulumisia, että Suomeen ruvetaan tuomaan ”pakettimehiläisiä” - mehiläisiä kilotavarana ulkomailta. Mitenköhän se muuttaa lähivuosina tilannetta ja tasapainoa Suomessa?

Juoksevaa hunajaa vai hunajaa juoksevassa muodossa?

Käsi pystyyn: kuinka moni on törmännyt reseptejä lukiessaan käsitteeseen "juokseva hunaja"? Ja kuinka moni on erehtynyt luulemaan samalla lailla kuin minä aiemmin, että se pitää ostaa kaupasta juoksevassa muodossa?

Nykyaikana ruuanlaitto on monelle harrastus ja intohimo, johon ollaan valmiita satsaamaan sekä aikaa että rahaa. Raaka-aineiden tuoreus ja kotimaisuus ovat monelle kaiken A&O - miksi sitten pitäisi käyttää yleensä ulkomaista alkuperää olevaa hunajaa vain siksi, että kotimaista juoksevaa hunajaa ei yleensä ole tarjolla kaupan hyllyllä? Kiinteässä muodossa olevan hunajan muuttaminen juoksevaksi on käytännössä yhtä helppoa kuin voisulan teko: juoksevuus saavutetaan lämmittämällä. Hellävaraisin tapa on lämpöinen vesihaude - siis sama periaate kuin suklaansulatuksessa. Hunaja tosin muuttuu juoksevaksi vähemmällä lämmöllä, mitäs sitä suotta mehiläisten erittämiä terveellisiä entsyymejä heikentämään!

On sanottu, että noin +40 asteeseen asti hunajan kaikki terveelliset ainesosat säilyvät hengissä. Ja niitä on totta vie paljon! Mitä korkeammaksi lämpötila nostetaan, sitä enemmän terveellisiä ainesosia tuhotaan. Näin minulle ainakin on kerrottu... Osassa maita on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että hunaja pastöroidaan. Kuten monen muunkin raaka-aineen osalta, osa terveysvaikutuksista haihtuu kuumennettaessa taivaan tuuliin. Lopputuloksena on toki ikuisesti juoksevaa hunajaa mutta kannattaisiko kuitenkin nähdä itse se vaiva, että lämmittää vain tarvittavan määrän hunajaa juoksevaan muotoon ja säilyttää siinä lopussa hunajasatsissa sen "kaiken hyvän".

Kaikki juokseva hunaja ei toki ole kuumennuksen seurausta. Vastalingottu hunaja on aina juoksevaa ja mikäli se pakataan sellaisenaan tölkkeihin tai tuubiin, suomalainenkin hunaja saattaa pysyä juoksevana jopa useita kuukausia. Erot ovat kuitenkin valtavia johtuen sekä säilytyslämpötilasta että siitä, mistä kasveista mehiläiset ovat metensä keränneet. Jotta takuuvarmasti juoksevaa hunajaa saa vielä talvellakin, kannattaa laittaa tölkkejä pakastimeen ennen kiteytymisen alkamista. Sulatuksen jälkeen hunaja on taas juoksevaa - ainakin jonkin aikaa. Luonnollinen kiteytymisprosessi lähtee kyllä käyntiin.

Itse suhtaudun erittäin epäilevästi väitteisiin, että esimerkiksi Etelä-Euroopan maista peräisin oleva hunaja pysyisi juoksevassa muodossa ilman lämmitystä. Ehkä sitten joskus aikanaan ilmastonmuutoksen myötä, jos akaasia leviää sinnekin. Akaasian Euroopan valtausta en ole kyllä enää minä todistamassa...

Uudenmaan Mehiläishoitajien järjestämälle peruskurssille

Viime vuosina mehiläishoito on kiinnostanut yhä useampaa, ainakin harrastusmielessä. Luonnollista ja puhdasta lähiruokaa, kenties omassa pihapiirissä tuotettua kullankeltaista makeaa hunajaa. Ihmekös tuo! Niinpä meidän kurssimmekin on tupaten täynnä, ja niin olivat myös pulpetit Lohjalla Pullin koululla. Sieltä alkoi opintiemme, kaksi ensimmäistä kertaa.

Kurssipäivä I 1.2.2014

 

”Hyvinhän” tämä opintie alkoikin, sillä heti ensimmäisen kurssipäivän olin poissa. Olin puhumassa sen sijaan lentosäästä - en kuitenkaan mehiläisten lentosäästä, mikä on sekin erittäin tärkeää mehiläisyhdyskuntien (ja mehiläistarhaajan) hyvinvoinnin, pölytyksen ja hunajasadon kannalta...

 Kurssipäivä II 8.2.2014

 

 Tällä kertaa pääsin sohjokelissä paikalle Lohjalle Pullin koululle. Itsekseni muuten ihmettelin, että eikö nykyään tehdä enää pulpettien tarkastuksia, kun kirjat ja paperit pursuivat kannen alta?! Se ei taida enää sopia koskemattomuutta ja yksityisyydensuojaa koskevaan ilmapiiriin. Joka tapauksessa pari tusinaa mehiläishoitoon tutustuvaa ympäri Uuttamaata oli paikalla.

Paikalla oli kolme mehiläishoitajaa Uudenmaan Mehiläishoitajat ry:stä kertomassa pesäkalustoista sekä hoito- ja suojavälineistä. Tarhauskokemus vaihteli Ollin muutamasta vuodesta Vuokon liki 30 vuoteen. Hannun tarhausvuosien määrästä en tiedä mutta parin vuoden takaisista Hannun ”THE tarhauskokemuksista” on kyllä kuultu paljon sekä valtakunnan verkossa että liiton ja paikallisyhdistyksen tapahtumissa.

Yllättääköhän muuten jotakuta, että jokaisella heistä oli oma käsitys siitä, mikä on paras vaihtoehto ja tapa, mikä on huonoa jossain toisessa? Tuskinpa! Noinhan se menee, ”oikeita” tarhaustapoja lienee yhtä monta kuin on tarhaajaakin. Osan mielestä toki se oma tapa on ainoa oikea... Joitakin asioita tehdään ehkä samalla tavalla kuin kollega mutta toisissa asioissa käsitykset ja menetelmät poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä! Salaisuutena voin jo nyt paljastaa, että Itse Mehiläistarhaaja tekee jotkin asiat sillä neljännellä tavalla. Jos joku kurssilaisistamme hämmentyi kurssipäivän aikana toisinaan jopa kolmesta erilaisesta käsityksestä, niin eipä hän sitä ainakaan näyttänyt.

Päivän päätteeksi puhuimme paljon etiikasta, mielikuvamarkkinoinnista, kotimaisten ja ulkomaisten hunajien ominaisuuksista ja käsittelytavoista - unohtamatta hinnoittelua. Hinnoittelusta minulla onkin varsin vahvat mielipiteet: liian halvalla menee. Taidan kirjoittaa hinnoittelusta ja käsittelystä lisää joskus myöhemmin ihan erikseen...

Mehiläistenhoitokurssille - miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Tänä talvena Itse Mehiläishoitaja kysyi, että koskas meinaat mennä sinne mehiläiskurssille. ”Miten niin? Olenko minä muka joskus luvannut sellaista? En kyllä varmasti ole -  EHKÄ olen joskus sanonut, että EHKÄ voisin joskus mennä.

Ehkä se olisi kuitenkin hyvä idea. Olen viime vuosien aikana selittänyt monelle (todelliselle tai potentiaaliselle) hunajanostajalle mehiläistenhoidosta ja hunajasta, toivottavasti antanut suht' oikeaa tietoa. Lisätieto ei olisi kuitenkaan pahitteeksi. En myöskään halua enää toista kertaa viime kesän kaltaiseen tilanteeseen, sillä ei se yksi kerta vielä ihmeemmin parvenkäsittelykokemusta tuonut! Johtaako tämä sitten vielä johonkin muuhun, sen saa aika näyttää...

Olen lukenut viime vuosina jonkin verran mehiläistenhoitoon liittyvää kirjallisuutta ja osallistunut Itse Mehiläistarhaajan kanssa ahkerasti Suomen Mehiläishoitajain liitto ry:n järjestämiin tilaisuuksiin. Paljon on siis tullut tietoa, noissa tilaisuuksissa useimmiten joko kokeneiden tarhaajien tai tutkijoiden ”syvällä rintaäänellä”.

Kerrottakoon nyt kuitenkin rehellisesti, että ihan kaikkea lukemastani tai kuulemastani en todellakaan purematta niele. Ammattitaustani laittaa välillä kovasti hanttiin, kun toisinaan tarjotaan suht' tarkkoja ajankohtia mehiläisten vuotuiseen ajankiertoon huomioimatta Suomen kokoisessa maassa varsin erilaisia ilmasto-oloja. Vuotuinen vaihtelu voi olla myös erittäin suurta yhdessä ja samassa paikassa, ja parin kilsan päässä etenkin kesäisten kuurosateiden paikallisuuden vuoksi olosuhteet ja samalla hunajasato voivat erota kuin yö ja päivä. Myös keväiseen puhdistuslentoon liittyvä lämpötilaraja tuntuu aika oudolta, meillä ainakaan mehiläiset eivät ole käyneet lukemassa portaanpielessä olevaa lämpömittaria vaan ovat varmaan lähteneet siinä vaiheessa, kun aurinko on lämmittänyt pesää ja ilmaa lentoaukon suulla.

Mehiläiset tai mesikasvit eivät siis katso lämpömittariamme tai allakkaa vaan elävät luonnon ehdoilla. Jos jotain olen oppinut niin sen, että mehiläiset tykkäävät poutaisesta ja lämpimästä kesäsäästä.

Lupauksena teille, jotka eivät ole vielä luovuttaneet pitkien tekstien kanssa: aion jatkossa kirjoittaa lyhyemmin - tai ainakin pyrin siihen...

Mistä tämä kaikki alkoikaan?

Itse Mehiläistarhaaja innostui jokunen vuosi sitten - jostain kumman syystä mehiläistarhauksesta. Googlettamalla löytyi Uudenmaan Mehiläishoitajien järjestämä peruskurssi, joka ei ainakaan vähentänyt sitä innostusta. Alkukesästä mökkimme pihapiiriin Renkoon ilmestyikin yksi pesällinen italiaanoja, heinäkuussa pari jaoketta lisää. Alkuvaiheessa pidin kunnollisen ”turvavälin” pesiin, vähitellen uskaltauduin lähemmäs kurkkimaan. Siinä kaikki... Tai noh, ei todellakaan kaikki! Olin jo aiemmin tottunut ”orjatyöhön” osallistumalla samaisen Itse Mehiläistarhaajan kakkosminän eli Itse Sepän kanssa erilaisille markkinoille, tekemällä nettisivuja (www.kartanonpaja.fi), käyntikortteja ja kaikennäköistä muuta hommaa pakkauspussien leimaamisesta alkaen... Luonteva jatkumo tälle oli hunajatölkkien etikettien suunnittelu, hunajan pakkaaminen ja markkinointi viattomille tuttaville ja työkavereille. Sepän hunajaahan siitä sitten luontevasti tuli...

Naapurin Ilpo muuten tarjosi heti ensimmäisenä mehiläiskesänämme minulle vanhaa hoitopukuaan. Sanoin, että jätetään väliin, sillä sehän olisi ensiaskel kohti käytännön mehiläistenhoitoa, mikä saisi pysyä Itse Mehiläistarhaajan vastuulla. Viime kesänä ehdin tätä kieltäytymistäni jo hieman katua... Itse Mehiläistarhaajan pesästä kun pääsi karkaamaan parvi. Tulin parahiksi paikanpäälle nähdäkseni, että hopeapajun oksaan kerääntynyt parvi suuntasi määrätietoisesti kohti pohjoista. Se siitä parvesta.

Seuraavana päivänä Itse Mehiläistarhaaja soitti Mustialasta. Naapurin mehiläistarhaaja Salmelle oli soitettu ja kysytty, onkohan häneltä karannut parvi. Ei ollut mutta Salme arvasi alkuperän ja lupautui ystävällisesti pyydystämään parveamme. Itse Mehiläistarhaaja oli siis kymmenien kilometrien päässä, joten sen vaimon eli Mehiläistarhaajan Muijan piti lähteä matkaan. Ei muuta kuin etsimään Itse Mehiläistarhaajan suojavarusteita. Puku ok, hanskat ja hattu... Joo, niitä ei löytynyt. Itse mehiläistarhaajalla on kylläkin tuplakappaleet näistä kaikista mutta tuplahanskat ja -hattu olivat autossa Tammelassa. Keittiöhanskat löytyvät toki mutta entä se hattu verkkoineen? Ei löydy mutta Itse Mehiläistarhaajan vakuuttelun mukaan karannut parvi on yleensä rauhallinen. Siispä hupullinen, tiiviskankainen takki päälle ja ”tulta päin”.

Ihan hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, minä pidin saavia alla ja Salme ravisti parven koivunoksasta. Saavi sijoitettiin odottamaan mökin varjoisalle seinustalle odottamaan Itse Mehiläistarhaajan saapumista. Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, pitäisikö sitä parvea jotenkin hoitaa? Kuulemma sulkuristikko saavin päälle ja vähän voisi antaa suihkupullosta kosteutta. Mutta ne pirulaiset pörräsivät saavin ympärillä eivätkä tajunneet pysyä sisällä bileprinsessansa kanssa. Ei kun sama hupullinen takki päälle, varovainen lähestyminen ja muutama suihkaisu - ja äkkiä pois. Siihen ne ”hoitotoimet” siltä kesältä jäivät. Tosin käsityönä tehtävää etiketinvalmistusta, hunaja-astioiden pesua, ämpäreiden kantamista ja pakkaamista riitti siinä määrin, etten ollut kurkkuani vaan suorastaan otsaani myöten täynnä mehiläistouhua...

Blogikuvaus

En oikein tiedä, mistä tämän blogi-idean sain päähäni. Sen tiedän, että ajatus iski suunnilleen samaan aikaan kun päätin ilmoittautua mehiläishoidon peruskurssille 2014. Kuten blogini nimestä voi päätellä, en lähtenyt kurssille aivan noviisina. Olen seurannut Itse Mehiläistarhaajan opintoja ja käytännön työtä melko läheltä. Yrittänyt toki pitää samalla jonkinmoista etäisyyttä mutta huomannut kuitenkin osallistuvani tietyissä vaiheissa hunajatouhuun täydellä työpanoksella - orjatyöläisenä.

Aina kai näihin kuuluu laittaa joku ”vastuuvapauslauseke”... Menköön se tämän blogin osalta niin, että monet tänne kirjoittamistani ajatuksista eivät edusta Itse Mehiläistarhaajan tai muidenkaan Suomen mehiläistarhaajien, kurssikavereitteni, kurssiopettajieni, Suomen Mehiläistarhaajain Liiton, mehiläisiä ja hunajaa tutkivien, markkinoivien ja myyvien tahojen näkemystä... Ja kun kirjoitan säästä ja ilmastosta, se ei välttämättä vastaa työnantajani Ilmatieteen laitoksen virallista näkemystä puhumattakaan WMO:sta, Maailman ilmatieteellisestä järjestöstä. Saattaa myös olla, että minunkin näkemykseni muuttuvat ajan saatossa. Jääköön siis vastuu lukijalle!