keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Surkeanpuoleista lento- ja lomasäätä

Lomani alkupuoliskon sää näyttää kulkevan ihan samaa rataa kuin viime kesänä - tosin siitä poiketen ei taida näkyä kunnollista poutajaksoa lähitulevaisuudessakaan. Monen lomalaisen hermot ovat varmaan jo kiristyneet, kenties myös jokusen tarhaajan ja mehiläisten. 


Uutiset ja some-päivitykset ovat toistaneet jälleen juttuja parveilusta ja keskimääräistä huonommista hunajasato-odotuksista. Tosin jossain on kai sitten olemassa "varmuusvarastot" viimevuotista hunajaa, kun kerran syksyllä rehvasteltiin sen olleen huippuvuosi... Viime syksynä Turussa sadonkorjuuseminaarissa jututtamistani tarhaajista kukaan ei ainakaan myöntänyt saaneensa tai kuulleensa kenenkään muunkaan saaneen erityisen suurta satoa vaan pikemminkin päinvastoin, joten ihmettelen "hieman" tehtyä loppupäätelmää. Onko kyselyn otos riittävän laaja ja maantieteellisesti tasaisesti jakautunut, jotta tuollaisia päätelmiä voi tehdä? Vai onko vaan niin, että juuri kaikki minun tuttuni ovat sattuneet saamaan korkeintaan keskimääräisen sadon?

Noh. Se on joka tapauksessa varmaa, että mehiläistenhoito on ihan yhtä sääherkkää kuin maanviljelys ja erot olosuhteissa sekä sadossa vaihtelevat jopa muutaman kilometrien matkalla. On siis turha odottaa, että joka vuosi aurinko paistaa jatkuvasti ja mettä kertyy pesään hurjat määrät. Samaten osa tuntuu unohtavan, että normaali sadonkorjuuaika on heinäkuun loppupuoli. Jos jonain kesänä saakin lingottua hunajaa jo kesäkuussa, niin laskettakoon se vain bonukseksi ja erityistapaukseksi. Näissä sääoloissa on mielestäni aika turha lähteä poistamaan valmiita hunajakehiä pesistä – vähän sama kuin veisi oman koiransa nokan edestä ruokakupin. Nälkä voi tulla, sillä sadepäivinähän hunajamäärä laskee pesässä tasaiseen tahtiin. Mehiläinenkin tarvitsee "murua rinnan alle".

Parveiluteorioitani en avaa tällä kertaa sen enempää, sillä kirjoitin niistä viime kesänä. Ei muuten auta tilan antaminen näillä säillä siinä tapauksessa, jos ongelmana on mehiläisten mielestä huonot olosuhteet ja odotukset paremmista laidunmaista muualla ovat korkealla. Eihän ne mehiläiset seuraa säälähetyksiä tai -sovelluksia tietääkseen, että ruoho ei ole yhtään vihreämpää aidan toisella puolella. Toistaiseksi meiltä ei vaikuta lähteneen parven parvea, mutta sitä on ollut taas ilmassa. Viime kesän tapaan yksi parvi päätyi taas oma-aloitteisesti asuttamaan varastoituja laatikoita puuvajan seinustalla. Joku mehiläisen mentävä aukko näyttää taas jääneen ja onhan se parempi kuin roikkua sään armoilla puunoksassa. Kolmeen laatikkoon oli jo kerätty mettä ja munittu kiivaasti ennen kuin saavuttiin mökille totemaan tilanne. Siellä se nyt loppuviikon lämpiminä poutapäivinä keräsi hullunlailla mettä pesään. Saa nähdä, jatkuuko sama innokkuus epävakaisessa säässä.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vahva ja heikko pesä



Edellisen tarhakäynnin jälkeen totesin Itse Mehiläistarhaajalle, että seuraavalla kerralla on sitten tiedossa pesälaatikoiden vaihto kevyempiin ja nostoapua tarvitaan. Niinpä viime torstaina mukana oli pari kevytpesää, jonne Langstroth-kehät oli tarkoitus siirtää. Hieman jännitti, minkälaisen vastaanoton saa viime kerran kiukkuuntuneelta pesältä. 

Se toinen pesä, joka oli viime kerrallakin rauhallinen ja säyseä, oli sitä nytkin. Tosin Itse Mehiläistarhaajalta tuli tuomio, että se onkin aika heikko. Sitä paitsi olin aivan turhaan jättänyt siihen niin paljon laatikoita pinoon. Kylmähän niillä tulee eivätkä voimat riitä lämmittämiseen sikiöintiä varten. Noh, ei kun yksi Farrar pois ja se puulaatikko vaihtoon. Viime vuonna minulla oli ko. mökkipihassa emo alhaalla ja sulkuristikko esteenä parveilun varalta. Parveilua onkin kuuleman mukaan "ilmassa" viime kesän tapaan melkoisesti. Nyt tällä kertaa emo päätyi sulkuristikon taakse ylälaatikoihin. Kovin ollaan tuosta emon paikasta montaa mieltä: ylhäällä, alhaalla vai vapaasti missä vaan. Mielipiteitä lienee tässäkin asiassa monia.

Sitten se toinen pesä... Jännitys kohosi kattoa nostaessa. Olihan siinä säpinää - eivät ole todellakaan mitään kehällä käyskentelijöitä. Pörinä oli melkoinen mutta tällä kertaa ei tullut yhtään tulitusta eikä piikitystä. Pesä oli vahvuudeltaan jotain ihan muuta kuin vieruskaverinsa. Viime kerralla en edes yrittänyt emon kahlitsemista mutta nyt sekin päätyi pesässä yläkertaan. Puulaatikko meni tässäkin pesässä vaihtoon ja kantaessani sitä pois en yhtään ihmettele, etten meinannut saada niitä liikutetuksi viime kerralla. Se painoi ilman kehiä ja mehiläisiäkin julmetusti!


Viikonloppuna tulikin käytyä katsomassa ihan toisenlaisia mehiläisiä. Turussa tämän vuoden
päälentonäytöksessä esiintyi latvialainen Baltic Bees. Hienot maalaukset koneissa ja vielä hienompi esitys. Onnettomalla kännykkäkameralla niistä ei saanut kuvia juuri muutoin kuin maasta. ”Hullu mehiläinen” oli yksi ohjelmanumeroista. Muut suihkasivat suoraan ja yksi teki tynnyriä niiden ympärillä. Netistä löytyy videoita ja kuvia vaikka kuinka paljon tuosta taitolentoryhmästä, jos jotakuta kiinnostaa.






torstai 4. kesäkuuta 2015

Kevään ensimmäinen tarhakäynti yksin



Oli aika testata, vieläkö viime vuoden peruskurssin opit ovat edes jossain määrin mielessä. Sen voi sanoa, etteivät ne ainakaan selkäytimessä olleet. 


Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksin pesillä vasta viikko takaperin. Toinen pesistä oli säyseä italialainen, joka siirrettiin Kanta-Hämeestä toiseen mökkipihaan Perniöön viime kesäkuussa. Siitä tein tuolloin jaokkeen kotimaisella ostoemolla. Normaalien hoitotoimien lisäksi pyrkimys oli siirtää kesän aikana yhdyskunta Langstroth-kalustosta Farrariin, jotta jaksaisin niitä nostella paremmin.


Eihän se siirto-operaatio mennyt kuin Strömsössä vaikka loppukesä olikin sään puolesta suotuisa.  Tarinaa siitäkin löytyy viime kesän blogiteksteistä. Jostain syystä ne eivät siis oikein viitsineet rakentaa uutta vaikka porukkaa olikin. Nyt molemmissa pesissä on yhä edelleen sekä Langstrothia että Farraria – operaation toinen vaihe on siis alkamassa.  Jotta vaikeusastetta olisi ollut vielä vähän enemmän, niin molemmissa pesissä oli talven yli puinen Langstroth-laatikko ja sehän se ei ainakaan helpota nostotaakkaa. Seuraava vaikeusaste oli se, että jollain oudolla tavalla yksi Farrar-laatikko oli mennyt ”pinoon” väärinpäin. En ole vielä keksinyt miten se on voinut käytännössä tapahtua mutta onneksi perjantai-iltana oli tyyntä ja tyypit rauhallisia. Kehät pysyivät siis nurinpäin pystyssä alla olevan laatikon ja kehien päällä, kunnes sain ne siirrettyä takaisin laatikkoonsa.



Onnekseni aloitin juuri tuosta pesästä, sillä siten pääsin palauttelemaan asioita mieleeni rauhallisten neitokaisten kanssa. Vihreä emokin löytyi. Tosin luonnollisesti juuri siitä Langstrothista…  Eristin sen nyt sulkuristikolla Farrareista päästäkseni lopultakin painavasta kalustosta eroon. Emo on siis tällä hetkellä ylhäällä, viime vuonna pidin sitä alhaalla. Huomasin siinä vaiheessa, että minunkin pesäharjani on sitten Itse Mehiläistarhaajan autossa ja emoklipsikin puuttuu. Sain onneksi sormella tai pestaltalla jotenkin ohjattua hänen kuninkaallisen korkeutensa turvallisesti oikeaan osastoon.

Noh, se viime vuoden jaoke olikin sitten ihan toista maata! Ennen niin rauhallinen porukka kävi päälle varsin piikikkäänä. Rautakaupan työhousujen alle piti hakea saman tien hoitopuvun housut - pari pistoa ehti tulla reisiin. Plarasin kehät ”jostain syystä” nopeasti läpi ja toisen pesän tapaan kaikkea löytyi: ruokaa, siitepölyä, tuoreita munia, toukkia, avo- ja peittosikiöitä. Oli siellä se ostoemokin edelleen. Odottelen, josko niillä olisi ollut viime kerralla joku tilapäinen mielenhäiriö ja siksi kiukkuisia. Tänään on tarkoitus mennä katsomaan Itse Mehiläistarhaajan kanssa nuo kaksi pesää uudestaan läpi, siirtää Langstroth-kehät edes kevytpesään tai jos hyvin käy, yrittää saada edes joku Langstroth-laatikko pois ja tilalle Farraria.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Kokemuksia ensimmäiseltä mehiläiskesältä

No, nyt se mehiläiskesä alkaa olla pulkassa, joten on aika koota ajatuksia ja hoitokokemuksia kesän varrelta. Saa nähdä, yltääkö mies- tai paremminkin naismuisti enää sinne asti...

Kesäsää oli jälleen kerran kaikkea muuta kuin tyypillinen. Juhannuksen alla alkanut kylmä kausi näkyi murjottamisena sisätiloissa sekä Muijan että mehiläisten osalta. Kun sitten vihdoin lämpeni, kaikki tapahtui ehkä turhankin nopeasti: monen kasvin kukintajaksot jäivät käsittääkseni tavanomaista lyhyemmiksi ja kesäkylmällä taantuneet pesät tulivat vähän perässä. Kuka helteistä tykkää, sai tältä kesältä haluamansa mutta jälleen kerran Muijalle ja mehiläisille tuntui olevan turhankin kuumaa.

Meillä oli paljon uusia pohjukkeita laitettaviksi pesiin. Jostain syystä monessa pesässä mehiläiset keskittyivät johonkin ihan muuhun kuin rakentamiseen vaikka yritti tehdä kaikennäköisiä temppuja. Laittoipa pohjukkeita sitten alle tai ylle, rakennettujen kehien väliin tai reunoille niin lopputulos oli kutakuinkin sama. Toisaalta saattoi olla, että samassa tarhassa vierekkäisissä ja käytännössä yhtä vahvoissa pesissä, samanikäisten ja -rotuisten kuningattarien valtakunnissa pesien kehitys rakentamisineen erosi toisistaan kuin yö ja päivä! Kyllä ne pienet otukset tai oikeastaan niiden muodostamat yhdyskunnat vaan ovat yksilöitä.

Vierekkäisistä pesistä ja siten samoilta laidunmailta ja samasta mikroilmastosta saatiin lopulta varsin erilaisia satomääriä. Joka tapauksessa sekä sadonkeruu että -korjuu viivästyivät tänä kesänä tuntuvasti. Tosin muiden kiireiden ja elokuun lopussa olleen lomaviikon vuoksikin oltiin jälkijunassa - viimeinen linkous tehtiin vasta syyskuun alussa. Hyvänä puolena toki se, että noinkin myöhään sai maukasta ja varsin tummaa tuoretta hunajaa tarjolle. Loppukesän kummallisena ja ikävänä varjopuolena oli se, että jostain syystä muutamista pesistä oli hävinnyt kuningatar! Kyse oli pääosin jaokkeista ja heinäkuussa hankituista emoista. Ne oli siis otettu vastaan pesissä, munineet useamman viikon ajan mutta jostain syystä lähteneet tai ajettu pois elokuun loppupuolella. Jos jollakin on tähän hyvä teoria, niin toivon kommentteja.


Parin viime kesän tapaan tänäkin vuonna kotitarhan pesille sokeriliemet tarjottiin ”massaruokinnalla”. Huomattavasti vaivattomampaa ja helpompaa, ajattelipa asiaa sitten ruokintalaatikoiden hankinnan, varastoinnin tai pesun kannalta tai siitä näkökulmasta, että litkua pitäisi roudata tiheään tahtiin pesien päälle. Varjopuolena toki se, että osa sokeriliemestä varmaankin päätyi ampiaisten ja kimalaisten masuihin... Lisäksi pesien paino pitää luonnollisesti vielä tarkistaa, sillä varmastikaan ”massaruokinnan” sokerimäärä ei ole jakautunut tasaisesti kaikkiin pesiin. Viime kesän tapaan muuten taas tuli mieleen, että kenties se valmis sokeriliemi kannattaisi kuitenkin ostaa eikä tehdä kaikkea itse. Saa nähdä, onko asia muistissa vielä ensi kesänä, kun ruvetaan pohtimaan talviruuan hankintaa...

Tymol-tyynyt ovat nyt kaikissa pesissä. Katseet kohdistuvat siis seuraavaksi loppuvuoden oksaalihappotiputuksiin ja todennäköisesti tikkasuojien laittoon. Siinä välissä lienee aikaa kirjoittaa hunajan käsittelystä ja pakkaamisesta sekä tarkemmin tuosta ”massaruokinnastakin”.

tiistai 5. elokuuta 2014

Sadonkorjuuta

Sadonkorjuun aika on tullut! Parhaiten satotilanteen kehitystä pääsee pesäkäyntien ohella seuraamaan ja arvioimaan vaakapesien avulla. Kannattaa toki katsoa useammankin vaakapesän käppyröitä eikä vain sitä lähintä. Kuten on moneen kertaan todettu niin sekä paikallisesti että jopa pesäkohtaisesti mesimäärässä saattaa olla todella paljon vaihtelua. Oma kokemuskin viime viikoilta osoittaa, että samalla tarhalla vierekkäin olevien pesien mesimäärä voi poiketa toisistaan huomattavasti vaikka molemmissa olisi yhtä ”tuore” emo, samankaltainen kalusto, samat laidunmaat, samat mikroilmasto-olosuhteet... Jaa niin ja käppyröiden lisäksi osa vaakapesän omistajista kirjoittaa myös paljon ja/tai hauskoja kommenttejaan mm. "mehiläisronteista" -suosittelenkin lukemaan ainakin oppi-isämme Hannun vaakapesäkommentteja Lohjalta.

Noh, joka tapauksessa tänä kesänä ensimmäinen linkouskertamme ajoittui noin kuukautta viimevuotista myöhemmäksi. Sääpuolelta vakiolausahduksekseni muuttunut "vuodet eivät ole veljeksiä" pätee ilman muuta myös sääherkkään mehiläistarhaukseen. Viime vuonna oltiin tosin etuajassa, nyt mielestäni jälkijunassa. Ensimmäiset hunajat lingottiin meillä Rengossa noin viikko sitten. Missään nimessä kaikkia hunajia ei voinut vielä tuolloin lingota, osassa pesistä oli lähes valmiita kakkuja mutta meden peittäminen oli vielä pahasti kesken ja oletusarvoisesti mesi vielä liian kosteaa. Nyrkkisääntönähän on todettu, että mesi on "valmista" ja hunajakakku siten linkoamiskelpoinen kun vähintään 2/3 sen medestä on peitetty vakahannella. Tosin kannattaa varautua siihen, että aivan satokauden lopussa mehiläiset eivät niitä välttämättä enää peitä. Ehkä alkaa jo niitäkin laiskottaa tai sitten ovat viisaita... Mesihän on niiden ruokaa, joten kannattaako sitä viimeistä erää enää säilöä kun kerran tulee samantien käyttöön eikä luonnosta enää irtoa enempää.

Hunajan kosteusprosentin saa tarkastettua kätevästi refraktometreilla, joista todellakin löytyy muitakin vaihtoehtoja kuin niitä kalliitta ja digitaalisia "hifistelyversioita". Kosteuden kanssa onkin syytä olla tarkkana, sillä muutenhan se alkaa herkästi käydä tölkissään. Sopii varmaan hunajatuotteisiin, joiden on tarkoituskin käydä muttei varsinaiseen hunajaan. Meillä ensimmäisen hunajaerän kosteusprosentti oli 17,5 %, mittari odottaa nyt seuraavaa linkouserää. Pakkaaminen on alkanut mutta siitä ja etiketöinnistä myöhemmin.


PS. Tämän kesän yhdeksi ihmetyksenaiheeksi on noussut se, että mehiläiset rakentavat yllättävän laiskasti uudelle pohjukkeelle eivätkä siten myöskään kerää odotetusti mettä. Samaa vaivaa muuallakin, mitä olen kuullut. Toisaalta - en minäkään näillä helteillä jaksa kauheasti huhki!